Paavinpunainen
Kardinaali katsoi ulos ikkunasta. Hän oli kääntänyt selkänsä pyhäinhäväistykselle. Orgiat jatkuivat jo kolmatta päivää, eikä niille ollut näkymässä loppua. Hänen Pyhyytensä "juhli".
Kardinaali muisti vielä ajan, edellisen paavin ajan, jolloin kaikki oli ollut paljon paremmin. Tuolloin kardinaalin ei tarvinnut hävetä laisinkaan. Miksi hän oli äänestänyt tätä syntistä miestä?
Yhtäkkiä hänen takaansa alkoi kuulua huutoa ja kirkumista. "Verta!" huusi syntisäkki yskiessään yhä enenevissä määrin.
Pian kirkuminen yltyi uudelleen, kun verta alkoi valua silmistä ja korvista. Muutamassa minuutissa nyt edesmennyt paavi makasi oman verensä muodostamassa lammikossa punaisessa kaavussaan. Kardinaali asteli rauhallisesti tämän viereen, ja hymyili. Hän oli onnistunut. Myrkky oli toiminut.
Kuukauden kuluttua paavi Innocentius XIV istui työhuoneessaan. Ensitöikseen "viaton" paavi kävi säälittä häntä vastustaneiden kimppuun. Osa heistä koki edellisen paavin tapaan äkillisen verenvuodon, osa tippui korkeista paikoista, ja osa vain katosi, Tiberiin. Ympäri Roomaa tapahtuneet veriteot värjäsivät ikuista kaupunkia paavinpunaiseen.
Muutamassa vuodessa Innocentiuksesta oli tullut historian voimakkain paavi. Tähän pääseminen vaati kuitenkin suuret uhraukset, jotka tuottivat hänelle paljon vihamiehiä. He kuitenkin osasivat olla asiasta tarpeeksi hiljaa, jotteivät hekin yhtäkkisesti kuolisi.
Eräs heistä, pappi, onnistui soluttautumaan Vatikaaniin ja pääsemään paavin suosioon. Hänestä tuli hänen Pyhyytensä neuvonantaja, luotetuin mies, ja lopulta myös rakastaja.
Prosessi vei aikaa, mutta vuoden kuluttua Innocentius ei enää pitänyt vartijoita makuuhuoneessaan, vaan he olivat täysin kahden.
Rakkaus oli vuodessa ehtinyt puhjeta kukkaan heidän välilleen, ja neuvonantajan sydän särkyikin tuhansiksi sirpaleiksi, kun hän upotti tikarin rakkaansa rintaan. Veri värjäsi valkoiset silkkilakanat, ja kyyneleet sekoittuivat verilammikkoon.
Pitääkseen yllä rakastettunsa muiston, valiutui seuraavan paavin nimeksi Innocentius XV. Edeltäjästään poiketen hän osasi hallita hyvin ja viisaasti, ja tekikin niin yli kuusikymmentä vuotta.
Parisataa vuotta myöhemmin hänen muistonsa eli yhä, ja siksi hän saikin arvonimen Suuri. Paavinpunaisessa kankaassa hänen jäännöksensä lepäävät yhä Pietarikirkon alla.
Kardinaali muisti vielä ajan, edellisen paavin ajan, jolloin kaikki oli ollut paljon paremmin. Tuolloin kardinaalin ei tarvinnut hävetä laisinkaan. Miksi hän oli äänestänyt tätä syntistä miestä?
Yhtäkkiä hänen takaansa alkoi kuulua huutoa ja kirkumista. "Verta!" huusi syntisäkki yskiessään yhä enenevissä määrin.
Pian kirkuminen yltyi uudelleen, kun verta alkoi valua silmistä ja korvista. Muutamassa minuutissa nyt edesmennyt paavi makasi oman verensä muodostamassa lammikossa punaisessa kaavussaan. Kardinaali asteli rauhallisesti tämän viereen, ja hymyili. Hän oli onnistunut. Myrkky oli toiminut.
Kuukauden kuluttua paavi Innocentius XIV istui työhuoneessaan. Ensitöikseen "viaton" paavi kävi säälittä häntä vastustaneiden kimppuun. Osa heistä koki edellisen paavin tapaan äkillisen verenvuodon, osa tippui korkeista paikoista, ja osa vain katosi, Tiberiin. Ympäri Roomaa tapahtuneet veriteot värjäsivät ikuista kaupunkia paavinpunaiseen.
Muutamassa vuodessa Innocentiuksesta oli tullut historian voimakkain paavi. Tähän pääseminen vaati kuitenkin suuret uhraukset, jotka tuottivat hänelle paljon vihamiehiä. He kuitenkin osasivat olla asiasta tarpeeksi hiljaa, jotteivät hekin yhtäkkisesti kuolisi.
Eräs heistä, pappi, onnistui soluttautumaan Vatikaaniin ja pääsemään paavin suosioon. Hänestä tuli hänen Pyhyytensä neuvonantaja, luotetuin mies, ja lopulta myös rakastaja.
Prosessi vei aikaa, mutta vuoden kuluttua Innocentius ei enää pitänyt vartijoita makuuhuoneessaan, vaan he olivat täysin kahden.
Rakkaus oli vuodessa ehtinyt puhjeta kukkaan heidän välilleen, ja neuvonantajan sydän särkyikin tuhansiksi sirpaleiksi, kun hän upotti tikarin rakkaansa rintaan. Veri värjäsi valkoiset silkkilakanat, ja kyyneleet sekoittuivat verilammikkoon.
Pitääkseen yllä rakastettunsa muiston, valiutui seuraavan paavin nimeksi Innocentius XV. Edeltäjästään poiketen hän osasi hallita hyvin ja viisaasti, ja tekikin niin yli kuusikymmentä vuotta.
Parisataa vuotta myöhemmin hänen muistonsa eli yhä, ja siksi hän saikin arvonimen Suuri. Paavinpunaisessa kankaassa hänen jäännöksensä lepäävät yhä Pietarikirkon alla.
Kommentit
Lähetä kommentti