1827
On varhainen elokuun yö herran vuonna 1827. Robert Bremer astelee työhuoneessaan huolestuneesti. Hän on juuri nähnyt kaukoputkellaan jotain, joka muuttaisi kaiken. Tähtien paikat viittaavat vahvasti tuhoon.
Alkemistina, joka on erittäin viehtynyt myös meteorologiasta, tähtitieteestä, sekä matematiikasta, tekee Robert nopeasti maailmanlopulliset laskelmansa. Hänen kotikaupunkiaan Turkua kohtaisi suuri tulva 4. syyskuuta 1827.
Yön aikana Robert ei saa nukutuksi, vaan nousee sängystä, ja alkaa laatimaan pamfletteja, joilla varoittaisi muita ihmisiä. Aamulla hän suuntaa torille ja ryhtyy kertomaan viestiään. Muut ihmiset vain joko kävelevät vaivaantuneesti ohi, tai naureskelevat. Yksi humalainen miesjoukko huutaa: "Menisit töihin Bremer!"
Robert palaa kotiinsa pettyneenä, kun kukaan ei tunnu ottavan häntä tosissaan. Päivästä toiseen hän yrittää tulla kuulluksi, hän jopa pyrkii päästä puhumaan piispalle, mutta ei.
Robert alkaa käydä yhä epätoivoisemmaksi, sillä hänen laskemansa tuhon päivä lähestyy lähestymistään.
4. päivänä syyskuuta hän on korkealla kukkulalla ollakseen suojassa tulvalta. Ihmiset näyttävät viettävän arkeaan täysin tavalliseen tapaan. Robertia puristaa rinnasta tulevan tuhon edessä. Hän päättää yrittää vielä viimeisen kerran varoittaa muita. Hän näkee puutikkaat nojaamassa läheisen tallin seinällä, ottaa ne, vie ne sisälle, kiivetäkseen niiden avulla tallin katolle.
Siirtäessään tikkaita, kaataa Robert huomaamattaan lyhdyn, jossa pieni kynttilä palaa. Lyhty rikkoutuu, ja kuivat oljet syttyvät palamaan. Robert on jo katolla, kun hän huomaa altaan leijailevan savun.
"Tuli on irti!" saa Robert huudetuksi. Pahaksi onnekseen viereisten puutalojen katot ovat rutikuivia helteisen kesän jäljiltä, kuten ovat myös lähistön kaivot. Ennen kuin palokunta on lähelläkään saapumista, on palo jo levinnyt läheisiin taloihin, ja etenee tasaisesti kipinöiden lentäessä tuulen mukana.
Pian Robert saa todeta olleensa väärässä suuren tuhon laadusta. Alkemisti sekoitti tulen veteen. Kyyneleet silmissä hän katsoo muiden turkulaisten kanssa, kuinka heidän rakas kotikaupunkinsa palaa, kummaltakin puolelta jokea.
Alkemistina, joka on erittäin viehtynyt myös meteorologiasta, tähtitieteestä, sekä matematiikasta, tekee Robert nopeasti maailmanlopulliset laskelmansa. Hänen kotikaupunkiaan Turkua kohtaisi suuri tulva 4. syyskuuta 1827.
Yön aikana Robert ei saa nukutuksi, vaan nousee sängystä, ja alkaa laatimaan pamfletteja, joilla varoittaisi muita ihmisiä. Aamulla hän suuntaa torille ja ryhtyy kertomaan viestiään. Muut ihmiset vain joko kävelevät vaivaantuneesti ohi, tai naureskelevat. Yksi humalainen miesjoukko huutaa: "Menisit töihin Bremer!"
Robert palaa kotiinsa pettyneenä, kun kukaan ei tunnu ottavan häntä tosissaan. Päivästä toiseen hän yrittää tulla kuulluksi, hän jopa pyrkii päästä puhumaan piispalle, mutta ei.
Robert alkaa käydä yhä epätoivoisemmaksi, sillä hänen laskemansa tuhon päivä lähestyy lähestymistään.
4. päivänä syyskuuta hän on korkealla kukkulalla ollakseen suojassa tulvalta. Ihmiset näyttävät viettävän arkeaan täysin tavalliseen tapaan. Robertia puristaa rinnasta tulevan tuhon edessä. Hän päättää yrittää vielä viimeisen kerran varoittaa muita. Hän näkee puutikkaat nojaamassa läheisen tallin seinällä, ottaa ne, vie ne sisälle, kiivetäkseen niiden avulla tallin katolle.
Siirtäessään tikkaita, kaataa Robert huomaamattaan lyhdyn, jossa pieni kynttilä palaa. Lyhty rikkoutuu, ja kuivat oljet syttyvät palamaan. Robert on jo katolla, kun hän huomaa altaan leijailevan savun.
"Tuli on irti!" saa Robert huudetuksi. Pahaksi onnekseen viereisten puutalojen katot ovat rutikuivia helteisen kesän jäljiltä, kuten ovat myös lähistön kaivot. Ennen kuin palokunta on lähelläkään saapumista, on palo jo levinnyt läheisiin taloihin, ja etenee tasaisesti kipinöiden lentäessä tuulen mukana.
Pian Robert saa todeta olleensa väärässä suuren tuhon laadusta. Alkemisti sekoitti tulen veteen. Kyyneleet silmissä hän katsoo muiden turkulaisten kanssa, kuinka heidän rakas kotikaupunkinsa palaa, kummaltakin puolelta jokea.
Kommentit
Lähetä kommentti