Eräänä aamuna heräsin

Herään. Kellon mukaan on aamu. Nousen sängystä, ja menen vessaan ja suihkuun, päätä särkee, joten en laita valoa päälle, harjaan hampaat sitten aamupalan jälkeen vaikka.

Kahvinkeitin päälle, leivät paahtimeen, lasi vettä, ah, kahvin tuoksu. Istun aamupalan kanssa pöytään ja alan syödä. Katson ulos ikkunasta, ulkona näyttää kovin autiolta, mutta, nyt tosin on sunnuntai.

Selaan kännykästä uutiset läpi, ei näytä olevan mitään kummallista, brexitiä veivataan edelleen. Tiskaan astiat nopeasti ja laitan ne kuivumaan.

Vaatteet päälle ja ulos raittiiseen ulkoilmaan, ehkä se vie loputkin päänsärystä pois. Ulkona ei näy ristinsielua. Outoa.

Kulman takaa tulee vastaan koira talutushihnassa, mutta taluttajaa ei näy missään, kumarrun rapsuttamaan koiraa, ja huomaan, että sen hihnassa on verta.

Okei, mitä täällä tapahtuu?

Kävelen keskustaa kohti, edelleenkään ei näy ketään, mutta autoja on keskellä tietä ja ikkunoita rikki. Kauempana palaa palolaitos.

Mitä täällä on tapahtunut?

Yhtäkkiä kerrostalon ovesta hyppää esiin mies, jolla on kädessään pistooli. Hän osoittaa sillä minua. Yritän puhua hänelle, mutta en saa suustani kuin muminaa ja katkenneita sanoja.

Mies ampuu minua, käteen. En tunne mitään. Kaadun maahan, ja katson käteeni, luoti on mennyt siitä läpi, mutta en vuoda verta. Nousen ylös, mies näyttää kauhistuneelta, yritän taas puhua hänelle, että olen kunnossa, mutta jälleen sanat tukahtuvat kurkkuuni.

”Aivoja.” kuulen saavani sanotuksi ja säikähdän. Mitä helvettiä? Mies kompastuu omiin jalkoihinsa ja tiputtaa aseensa. Minä hyökkään hänen kimppuunsa ja revin hänen päänsä irti. Verta roiskuu kaikkialle. En kykene pysähtymään. Seuraavaksi huomaan, että olen pureutunut hänen kallonsa läpi ja syön hänen aivojaan.

Syötyäni nousen ylös ja pudotan kuolleen miehen pään maahan ja juoksen kujalle.

Mitä minulle oikein tapahtuu?

Konttaan vesilammikon ylle ja katson heijastustani. Olen nähnyt tarpeeksi zombie-elokuvia tietääkseni, että olen muuttunut yön aikana zombieksi. Olen elävä kuollut.

Kosketan kuolleita kasvojani, ne ovat kylmät ja hurmeen peittämät. Istuudun alas ja puhkean kyyneliin. Kyynelet tuntuvat lämpimiltä poskillani. 

Olen kuollut.

Jään tähän istumaan hetkeksi.