"Ääni kantaa yllättävän kauas"

Nikola pyöräilee lähikaupalle. Hän tarvitsee maitoa ja munia kohokkaan tekemiseen. Hän pysäköi pyöränsä siististi pyörätelineeseen, ja lukitsee sen. Kauppa on pieni ja viihtyisä, kuvittele mielessäsi kyläkauppa idyllisessä pikkukylässä Englannissa.

Hän ottaa maidot ja munat ostoskoriinsa, ja menee kassalle. Kassalla on häntä ennen vain yksi henkilö, jolla ei edes ole paljon ostoksia. Mutta, tapahtuu pahin asia, mitä kassalla voi ikinä tapahtua: henkilö on aikeissa maksaa mahdollisimman pienillä hiluilla. Voi ei, Nikola ajattelee itsekseen.

Seuraavaksi tapahtuukin ainut asia, joka voisi tehdä tilanteesta vielä ikävämmän: henkilö pudottaa kolikot lattialle, ja ne kilisevät kuin epäorganisoitu sekasinfonia. Nikola vetää syvään henkeä, ja auttaa henkilöä poimimaan kolikot proteesikätensä magneettisella kohdalla.

Lopulta Nikola pääsee maksettuaan ostoksensa ulos kaupasta. Mutta, voi ei: joku on peruuttanut hänen pyöräänsä päin, ja sen takarengas on mutkalla. Nikola vetää syvään henkeä. Hän epäilee, että syyllinen saattoi olla äskeinen kolikkonsa pudottanut henkilö. No, ei kuitenkaan hätää, sillä Nikola oikaisee renkaan nopeasti proteesikädellään.

Hän pyöräilee kotiin ja menee keittiöönsä, jossa muut kohokkaan ainekset häntä odottavat. Nikola laittaa uunin lämpiämään, sekoittaa ainekset keskenään, kaataa ne vuokaan, ja laittaa kohokkaan uuniin. 

Hän päättää hetkeksi poistua keittiöstä, käydäkseen nopeasti työpajassaan, sillä hänellä on parisenkymmentä minuuttia aikaa, ennen kuin kohokas on valmis.

Ikävä kyllä Nikola uppoutuu liiaksi työhönsä ja liki tunnin kuluttua hänen nenäänsä kantautuu ruskea palanut tuoksu. Hän säpsähtää ja juoksee keittiöön.

Uunin avatessaan hänen kasvoilleen pöllähtää musta savu, jota hän parhaansa mukaan köhii pois keuhkoistaan ja suustaan. Hän avaa ikkunan. Savun hälvettyä Nikola ottaa kohokkaan uunista ja katselee palanutta lopputulosta. Hän vetää syvään henkeä ja päättää olla lannistumatta. 

Nikola lähtee uudelleen kauppaan pyörällään, ja perille päästyään pysäköi sen nopeasti pyörätelineeseen kaupan eteen. Hän ei lukitse pyörää tällä kertaa.

Kaupassa hän huomaa pahaksi onnekseen, että maito ja munat ovat päässeet loppumaan. Nikola vetää jälleen syvään henkeä, mutta hiljalleen hänen rupeaa olla vaikeampaa hillitä kiukkuaan.

Tullessaan kaupasta ulos Nikola huomaa, että hänen polkupyöränsä ei ole tällä kertaa mutkalla, vaan sitä ei ole enää ollenkaan. Pyörä on varastettu. Hän näkee pihasta lähtevän pakettiauton kiihdyttävän karkuun. Nikola vetää syvään henkeä.

Onneksi kotimatka ei ole pitkä, hän ajattelee, ja lähtee kävelemään. Nikolan ylle kertyy tummia pilviä, jotka alkavat ensin pudotella pienen pientä tihkua, joka kuitenkin pian yltyy kaatosateeksi. Nikola juoksee loppumatkan kotiin, mutta hän kastuu silti läpimäräksi.

Päästyään kotiovelle sateensuojaan, Nikola kaivaa takintaskustaan kotiavaintaan. Sitä ei löydy sieltä. Hän hengittää raskaasti ja koittaa saada hengitystään tasaantumaan. Pikkuhiljaa se niin tekeekin, mutta Nikola tajuaa samalla, että kaikki hänen talonsa ovet ovat varmasti säpissä, eikä hän pääse sisälle kotiinsa, jotta voisi riisua märät vaatteet ja ottaa lämpimän suihkun ja kupin kuumaa teetä sitruunalla. Samalla hetkellä sade lakkaa, ja aurinko tulee esiin. Nikola katsoo paljastuvaa aurinkoa.

Hän lyyhistyy kotiovensa kynnykselle, nojaa oveen, ja repeää täyteen nauruun. Hän nauraa niin lujaa ja pitkään, että kyyneleet valuvat pitkin poskia ja vatsaan alkaa sattua. Hän kyllä kohta tiirikoisi kotiovensa lukon, mutta juuri nyt hän ei voi muuta kuin vain nauraa vailla mitään estoja. Hänen sininen naurunsa kimpoilee pitkin kotikatua ja sen talojen seiniä. Ääni kantaa yllättävän kauas.