Saturnuksen renkailla - osa 1

Vaellellen olen viettänyt elämäni, avaruuden ääriä tutkien. Vuosia kesti koulutukseni, jonka itse itselleni annoin. Virheiden kautta opin korjaamaan kaikenlaiset aparaatit. Enää mikään ei minua pelota. Paitsi yksinäisyys.

Katson syvään tyhjyyteen. Kyynel ei lähde vierimään. Kypäräni visiiri on likainen, se täytyy pestä. Suuntaan takaisin kohti alustani, mutta käännyttyäni näen edessäni hahmon. Hänen täytyy olla saturnuslainen, sillä hän on pelkkää kaasua. Mustat viirut silminä leijuvat edessäni.

Hahmo ei sano mitään, tai, enhän minä häntä voisi edes kuulla, saati ymmärtää hänen kieltään. Saturnuslainen lähestyy minua. Sentin päässä visiiristäni näen kimmellyksen kaasun seassa, verisuonet ja sydämen. Ne sykkivät epätasaiseen tahtiin.

Hahmo ympäröi minut. Se pääsee pukuni sisään. Yritän pidättää hengitystäni, mutta se ei auta mitään. Hän tulee sisääni, tunnen oudon kihelmöivän tunteen, kun kaasu kulkee suonissani, valtaa koko kehoni. Kihelmöinti muuttuu palavaksi liekiksi sisälläni, tuntuu, kuin kärventyisin. Hiljalleen hän pääsee sieluuni asti.

Tunnen, kuinka hahmo työntää minua ulos kehostani. Muutun kaasuksi, ja irtaannun ruumiistani. Jään leijumaan itseni eteen. Visiirin takaa näkyy ensin vain pelkkää mustaa, kunnes se väistyy ja vaihtuu pääkalloksi.

Pukuni on tyhjä, tappajani on saanut ateriansa. Hän poistuu puvustani takaisin planeetalleen. Jään yksin leijumaan Saturnuksen renkaalle. Yksinäisyys valtaa minut, täyttää minut.

Yritän päästä takaisin alukseeni, ja lopulta pääsenkin tunkeutumaan sen sisään. Jään leijumaan ikkunan eteen, täysin yksin. Kaasuna en pysty ohjaamaan alustani.