Musta peili
On ilta, nainen seisoo peilinsä edessä. Sara nostaa kädessään olevaa esinettä. Se on pieni nanosiru. Hän asettaa sen ohimolleen, ja se imeytyy hänen ihonsa läpi. Siru laskeutuu hänen kalloonsa, porautuu sen läpi. Kipu on lyhytaikainen, ja hetkessä laite on jo kiinni hänen aivoissaan.
Seuraavana aamuna Sara raottaa silmiään. Hän näkee katon. Mutta se ei ole sama katto, kuin vielä eilen aamulla. Hän näkee sen paljon tarkemmin.
Kahvinkeitin ei ole koskaan näyttänyt yhtä kauniilta. Kahvin mustuus pitää sisällään satoja eri sävyjä. Jostain syystä se myös maistuu paremmalta kuin ennen, vaikka hän käytti täsmälleen samaa Juhla Mokkaa, kuin ennenkin.
Sara katsoo peiliin. Hän näkee itsensä aivan erilaisena kuin ennen. Hän kyllä tunnistaa itsensä, mutta iho näyttää aivan erilaiselta. Jollain tavalla...liskomaiselta. Sara kauhistuu sekunnin verran, mutta rauhoittuu, tältähän hänen on täytynyt aina näyttää.
Astuessaan kodistaan ulos, sattuu ulkomaailman kauneus häneen. Silmiään siristellen hän ryntää autoonsa, jonka ovi onneksi automaattisesti aukeaa hänet havaitessaan.
Sara laittaa aurinkolasit päähänsä, ja rauhoittaa itsensä. Rauhallisesti, hän alkaa katsella ohikulkijoita, ja tuttua kotikatuaan. Kaikki näyttää niin oudolta ja tutulta samanaikaisesti.
"Rauhoitu Sara, tästä se myyjä varoitti. Tähän pitää vaan tottua tovi."
Hengitettyään rauhassa hänen katseensa tarkentuu hänen ratissa oleviin käsiinsä. Nyt niiden iho ei vain näytä liskomaiselta, vaan aivan päivänselvästi liskon iholta. Paniikki alkaa nousta hänen mielessään. Sara katsoo ohikulkijoita, heistä kukaan ei enää näytä normaaleilta ihmisiltä, vaan kaikki ovat liskoja.
Sara hengittää jo pinnallisesti, ja tietää olevansa paniikissa, mutta hän ei pysty hillitsemään enää itseään. Sara nousee autostaan ja huutaa apua. Kukaan ohikulkija ei tunnu ensin välittävän hänestä yhtään, mutta yhtäkkiä kaikki pysähtyvät.
Sara katsoo ympärilleen kyyneleet silmissään. Hän lopettaa huutamisen. Ihmisten päät kääntyvät hänen suuntaansa, ja pian he kaikki kävelevät suoraan Saraa kohti. Ihmismassan keskellä Sara ei tunne saavansa enää henkeä, hän on aivan paniikissa, ennen kuin pyörtyy.
Hetken kaikki on kovin mustaa.
Sara makaa pöydällä. Olemme mustassa huoneessa. Leikkauspöydän äärellä seisoo mies. Hän puhuu muistiinpanoja nauhuriinsa.
"Sara Matson, 27. Komplikaatio... Nanosiru, oikosulku. Kuolinaika: Noin kello kahdeksalta aamulla. Ensihoitajat eivät ehtineet tehdä mitään. Löydettiin lyyhistyneenä autonsa viereltä. Oli muutoin täysin hyvässä fyysisessä kunnossa."
Seuraavana aamuna Sara raottaa silmiään. Hän näkee katon. Mutta se ei ole sama katto, kuin vielä eilen aamulla. Hän näkee sen paljon tarkemmin.
Kahvinkeitin ei ole koskaan näyttänyt yhtä kauniilta. Kahvin mustuus pitää sisällään satoja eri sävyjä. Jostain syystä se myös maistuu paremmalta kuin ennen, vaikka hän käytti täsmälleen samaa Juhla Mokkaa, kuin ennenkin.
Sara katsoo peiliin. Hän näkee itsensä aivan erilaisena kuin ennen. Hän kyllä tunnistaa itsensä, mutta iho näyttää aivan erilaiselta. Jollain tavalla...liskomaiselta. Sara kauhistuu sekunnin verran, mutta rauhoittuu, tältähän hänen on täytynyt aina näyttää.
Astuessaan kodistaan ulos, sattuu ulkomaailman kauneus häneen. Silmiään siristellen hän ryntää autoonsa, jonka ovi onneksi automaattisesti aukeaa hänet havaitessaan.
Sara laittaa aurinkolasit päähänsä, ja rauhoittaa itsensä. Rauhallisesti, hän alkaa katsella ohikulkijoita, ja tuttua kotikatuaan. Kaikki näyttää niin oudolta ja tutulta samanaikaisesti.
"Rauhoitu Sara, tästä se myyjä varoitti. Tähän pitää vaan tottua tovi."
Hengitettyään rauhassa hänen katseensa tarkentuu hänen ratissa oleviin käsiinsä. Nyt niiden iho ei vain näytä liskomaiselta, vaan aivan päivänselvästi liskon iholta. Paniikki alkaa nousta hänen mielessään. Sara katsoo ohikulkijoita, heistä kukaan ei enää näytä normaaleilta ihmisiltä, vaan kaikki ovat liskoja.
Sara hengittää jo pinnallisesti, ja tietää olevansa paniikissa, mutta hän ei pysty hillitsemään enää itseään. Sara nousee autostaan ja huutaa apua. Kukaan ohikulkija ei tunnu ensin välittävän hänestä yhtään, mutta yhtäkkiä kaikki pysähtyvät.
Sara katsoo ympärilleen kyyneleet silmissään. Hän lopettaa huutamisen. Ihmisten päät kääntyvät hänen suuntaansa, ja pian he kaikki kävelevät suoraan Saraa kohti. Ihmismassan keskellä Sara ei tunne saavansa enää henkeä, hän on aivan paniikissa, ennen kuin pyörtyy.
Hetken kaikki on kovin mustaa.
Sara makaa pöydällä. Olemme mustassa huoneessa. Leikkauspöydän äärellä seisoo mies. Hän puhuu muistiinpanoja nauhuriinsa.
"Sara Matson, 27. Komplikaatio... Nanosiru, oikosulku. Kuolinaika: Noin kello kahdeksalta aamulla. Ensihoitajat eivät ehtineet tehdä mitään. Löydettiin lyyhistyneenä autonsa viereltä. Oli muutoin täysin hyvässä fyysisessä kunnossa."
Kommentit
Lähetä kommentti