Hautausmaa

Tarja, vastikään leskeksi jäänyt, 50-vuotias nainen käveli surumielisenä pimeällä hautausmaalla. Oli syksyinen tuulinen ilta, joten hän oli pukeutunut lämpimästi. Tarjan puoliso, Sirkka, kuoli toissa viikolla jäädessään rekan alle ylittäessään suojatietä. Vaikka Sirkka käytti aina heijastinta, ei se pelastanut häntä STOP-merkin ohi ajaneelta rekalta. Hautajaiset olivat olleet kauniit. 

Tarja oli saapunut tuoreelle haudalle. Hän katsoi kyynelten läpi Sirkan nimeä hautakivessä. Tarja ei ollut ollenkaan varma, miten hän voisi elää ilman Sirkkaa, tuntui, kuin hänen elämästään olisi väkivalloin revitty puolet pois. 

Alkoi sataa. Tarja avasi sateenvarjonsa. Mutta sade oli jotenkin oudon näköistä, ihan kuin se olisi hohtanut. Tarja ajatteli ensin vain kuvittelevansa, mutta hyvin pian alkoi tapahtua. Multa alkoi täristä haudan päällä, ja kohta Tarja katselikin Sirkan kalpeaa kättä, jota seurasi hänen rakkaansa turvonnut pää. 

Sirkka oli tuntenut jonkin herättäneen hänet takaisin henkiin, ja hän olikin ensin kauhuissaan, miten hän pääsisi arkustaan ulos. Onnekseen hän huomasi olevansa yhtäkkiä hyvin vahva, joten hän vain työntyi arkun kannen läpi, ja kaivautui pinnalle. 

Sirkka oli ensin erittäin onnellinen nähdessään rakkaan Tarjansa, mutta tämän tunteen sivuutti suuri nälän tunne. Sirkka halusi syödä. Lihaa. Hän loikkasi Tarjan kimppuun, ja upotti hampaansa tämän pehmeään kaulaan, ja repi suuren palan irti. Verta roiskui kaikkialle, ja se sekoittui sateeseen. Tarja kuoli, mutta se ei haitannut Sirkkaa, sillä häntä kiinnosti vain nälän voittaminen. 

Syötyään kyllikseen Sirkka istui Tarjan avonaisen ruumiin vieressä. Hän katseli, kuinka muut haudoistaan nousseet vaelsivat hitaasti. Yhtäkkiä hän huomasi vieressään liikettä. Sade oli herättänyt Tarjan eloon. 

He katselivat hetken toisiaan, hymyilivät, ja tunsivat kylmää kalmaista rakkautta. He nousivat seisomaan, ja ryhtyivät yhdessä hitaasti raahustamaan kohti avarampia saalistusmaita.