Itsetuhoinen vampyyri

Olen elänyt liian kauan - vuosisatoja. Olen elänyt verellä, nukkunut samassa arkussa, samoissa vaatteissa, samassa linnassa. Olen täydellisen kyllästynyt tähän kaikkeen.

Haluaisin vaihtelua. Mutta kuka sallii vampyyrin muuttuvan? Miten edes voisin muuttua? En tiedä enää mitään muuta tapaa elää. Tai siis, olla kuollut.

Miten jo kerran kuollut voisi edes päättää päivänsä? En kykene tekemään itsemurhaa. Usko pois, olen yrittänyt. Tuntuu, kuin jokin suojaisi minua tuottamasta itselleni tuhoa. Onko kyseessä kohtalo, vai jokin julma pila minua kohtaan? Haluaako joku minun kärsivän ikuisesti? Jumala?

1500-luvulla vielä, nuorena miehenä, halusin papiksi. Ironista? On. Olin matkalla papiksi vihkimiseeni, kun kimppuuni hyökkäsi vampyyri. Hän puri minua klassiseen tapaan kaulaan. Minut löydettiin kuolleena. Omaiseni jäivät minua kaipaamaan - hetkeksi.

Yönä ennen hautajaisiani minut oli jo asetettu arkkuuni, jonka kansi oli vielä sulkematta. Morsiameni oli valvomassa ruumiini äärellä, ja hän itki. Kunnes alkoi kirkua kauhusta, kun avasin silmäni, ja nousin istumaan. Yritin rauhoitella häntä, turhaan. Hän ei enää nähnyt minua, vain hirviön. Rakkaani pakeni, ja niin tein minäkin. Onneksi oli yö, joten en palanut.

Juostuani pitkään löysin uskonpuhdistuksessa autioksi jääneen vanhan luostarilinnan, josta tein kotini.

Ja samalla vankilani. Tuntuu siltä, kuin tuo sama mystinen voima, joka suojaa minua vahingoittamasta itseäni, pitää minut lukittuna täällä. Ravinnokseni olen vuosien saatossa saanut monia epäonnekkaita sieluja, jotka ovat eksyneet linnan muurien sisäpuolelle.

Ehkä joudun vain odottamaan, jos joskus suojaus hellittäisi, tai joku saapuisi, ja tappaisi minut. Huoh.