Green Bay, Wisconsin: 31.1.1980.

”Se jätkä oli vitun söpö!” hihitti Sari sulkiessaan auton oven.
 

Tanja pyöritteli silmiään ja painoi kaasua. Tummansininen vuokrattu Chevrolet jätti taakseen pöllyävän lumipilven. Ajomatkaa olisi jäljellä vielä monta mailia.

”Missä se meidän hotelli oikein on?” kysyi Sari sammaltaen.

”Vielä muutama kilsa rakas.” vastasi Tanja ajatuksiensa keskeltä. Ei olisi pitänyt pysähtyä siihen kapakkaan vessatauolle. Paikallisten punahiuksiselle kaunottarelle tarjoamat shotit taisivat olla tälle vähän liikaa. Hetken kuluttua Sari jo sammuikin, ja Tanja jäi yksin rätisevän radion ja lumipyryn kanssa. Oli jo ilta, ja vaikka auton valot tekivät kaikkensa valaistakseen tien, eivät ne siinä kovin hyvin onnistuneet.

Tanja erotti edessään jotain. Hahmon, joka vain seisoi paikoillaan. Hän painoi refleksinomaisesti jarrun pohjaan, ja sai kuin saikin auton pysähtymään havaitakseen kyseessä olleen peuran, joka loikki jo pois läheiselle pellolle. Huokaistuaan helpotuksesta hän katsoi Saria kohti. Siinä hänen Lumikkinsa uinui kännistä untaan kaikessa rauhassa.

Kun Tanja oli aikeissa jatkaa ajamista, ei auto käynnistynytkään. Akku toki oli temppuillut jo aikaisemmin matkan varrella, mutta nyt hänestä tuntui, että paukkupakkanen oli tainnut tehdä siitä selvää. Hän avasi autonoven ja nosti takkinsa hupun päänsä suojaksi astuessaan ulos vihmovaan lumipyryyn. Saatuaan konepellin auki hän muisti, ettei tiennyt autoista oikeastaan mitään, ja vielä vähemmän amerikanraudoista, jotka olivat hänen mielestään aivan erilaisia kuin Suomessa käytössä olleet autot. 

Kolautettuaan konepellin kiinni hän tunsi jonkun seisovan takanaan. Jokin alkukantainen pelkoreaktio hänen sisällään käynnistyi, mutta ennen kuin Tanja ehti tehdä mitään, vedettiin kaiken pimentävä säkki hänen päänsä päälle. Se tuoksui oudolle, eikä Tanja ehtinyt tunnistamaan tuoksua, ennen kuin hänen jalkansa muuttuivat veteliksi.

Tanja heräsi. Hänet oli sidottu sairaalan leikkaussalin pöytään, joka oli nostettu pystyasentoon. Mutta hän ei ollut sairaalassa, sillä huone näytti ja haisi kellarilta. Hänen sivuillaan oli erikokoisia pöytiä, joilla oli erilaisia työkaluja, veitsiä ja astioita. Hänen edessään oli tuoli, johon oli laitettu pehmolelu, ruskea nappisilmäinen nalle. Se hämmensi Tanjaa sen verran, että hän unohti hetkeksi pelkonsa. 

Huoneen metalliovi avautui ja sisään astui tummiin pukeutunut hahmo. Huoneen ainoa valonlähde oli suoraan Tanjan yläpuolella, joten huoneen reunat olivat varjojen peittämiä. Varjoista kuului ääni, joka sain Tanjan veren hyytymään. 

”Hi, I’m sorry that I had to do this, but I really need something from you.” mies sanoi.

Tanjan mielen valtasivat mielikuvat, joissa häntä leikeltiin erilaisilla veitsillä ja kidutettiin kuoliaaksi. Hän ei voinut uskoa tätä todeksi, ei, hän ei halunnut kuolla vielä, ei 25-vuotiaana.

”I’m gonna cut something from you. But that you probably already figured out.” mies naureskeli itsekseen. Tämä vain ruokki Tanjan paniikkia entisestään.

Mies käveli lähemmäs. Huppu peitti hänen kasvonsa, mutta vaalea parta tuli sen suojista valoon. Hän käveli yhdelle pöydistä ja otti vanhat metalliset sakset käsiinsä. Hän siveli niitä nahkahanskojen suojaamilla sormillaan. 

”Where’s Sari?” sai Tanja kakistettua.

”The redhead? I have no use for redheads.”  sanoi mies, ja nauroi räkäistä nauruaan.

Mies käveli Tanjan vierelle, ja veti hupun pois päänsä päältä. Hän oli kalju, ja noin nelikymppinen.

”You see, I don’t have any hair, but you, you have plenty of it.”

”What does that have to do with anything?” sai Tanja kysyttyä.

”Well…” sanoi mies samalla, kun hän alkoi leikata Tanjan pitkiä ruskeita hiuksia. ”My mom always said, that the best teddy bears are made with real human hair. And I happen to know, that Mister Teddy here loves brown hair.”

”So…” Tanjan aivoilla kesti hetken uskoa kuulemaansa. ”You’re just gonna cut my hair?”

”Yes. What, did you think that I would kill you? Don’t be stupid, I’m not some crazy serial killer. I’m just a man, who loves his teddy bear.”

Kun mies oli saanut parturoinnin valmiiksi, oli Tanjalla jäljellä epätasainen, sieltä täältä vähän hapsottava, siilitukka. Mies laski sakset pöydälle, ja otti käteensä säkin.

”You know I have to do this again. Otherwise you might lead the cops here, and Mister Teddy wouldn’t like that. Now wouldn’t you Mister Teddy?”

Samalla kun mies laski säkkiä Tanjan päähän, hän näki nallen pään kääntyvän katsomaan kohti pöytää, jossa hänen hiuksensa olivat. Ennen kuin hän ehti miettiä asiaa pidemmälle, oli kloroformi jo vaikuttanut. 

Kun Tanja heräsi, hän huomasi olevansa takaisin vanhassa tutussa autossa. Hän väänsi avainta virtakytkimessä, ja auto käynnistyi. Samalla Sari heräsi ja katsoi Tanjaa kummissaan.

”Mitä sun hiuksille on tapahtunut?”

”Kerron myöhemmin, lähdetään nyt vain helvettiin täältä!”